Oletko aina seurannut aikaasi väärin?

Fear of missing out

Tiedätkö sen tunteen, joka iskee silloin kun tajuat että et olekaan lukenut/katsonut/kuullut jotain itsellesi oleellista keskustelua/videota/kirjaa/artikkelia? Sellainen kauhunsekainen ajatus siitä että putosinko kärryiltä?

Sitä vastaan suojautuminen tapahtuu kahdella tavalla: olemalla myöntämättä että tilanne on tämä, että pahin moka on tapahtunut sekä selvittämällä mistä ihmeestä on kyse, jotta aukko sivistyksessä (tätä sanaa ei enää käytetä, ellei sitten ironisessa merkityksessä) tulisi paikattua.

Internet pilasi maailman

Ajan seuraaminen ei ole mikään helppo juttu. Ennen oli paremmin, riitti kun tiesi mistä omassa pikku piirissä puhutaan ja mitä viisauksia esi-isiltä oli elämästä jäänyt. Sitten maailman pilasi painokone sekä internet, ja yhtäkkiä meillä on teoriassa mahdollisuus tietää kaikesta kaikki, vilkaisemalla vain taskussa olevaa älylaitetta.

Internet pelasti maailman

Periaatteessa siis kaikki on hyvin. Kunhan on älypuhelin ja kirjastokortti (jotkut myös vanhanaikaisesti tykkäävät ostaa kirjoja omaksi, jotta pääsevät toteuttamaan ajan seuraamisen yhtä osa-aluetta, eli ajan seuraamisen näyttämistä) niin pärjää tässä maailmassa.

Mitä pitäisi tietää?

Tietenkään se ei ole näin yksinkertaista. Tietoa tärkeistä asioista on paljon. Eikä pelkästään tietoa vaan tietoa tiedosta. Esimerkiksi mistä tiedät mitkä ovat juuri nyt tärkeitä keskustelunaiheita? Menemällä johonkin sosiaalisen median palveluun, jonne olet itse jollain kriteerillä valikoinut ihmisiä “verkostoosi”, jotka välittävät sinulle tärkeimmät asiat heidän näköpiiristään? Oletko varma että nämä ihmiset seuraavat aikaansa niin perusteellisesti että välittävät sinulle parhaat jutut?

Vilkaisemalla paria eri palvelua saa todennäköisesti tietää “mistä nyt puhutaan”. Tieto tiedosta siis riittää, voi osallistua keskusteluun vaikka ei tietäisikään mitä viimeisessä Game of Thrones -jaksossa tapahtui tai vaikka ei täysin ymmärräkään miksi roboteille pitäisi antaa ihmisoikeuksia kun ei kaikilla ihmisilläkään ole niitä.

Elämä on pelkkää kuplaa

Haasteena on toki se että “mistä nyt puhutaan” tai “mikä on nyt pinnalla” vaihtelee jokaisen oman kuplan mukaan. Toki voimme erilaisilla “what is trending now on google+” -tyyppisillä palveluilla tarkistaa että mistä aiheista ihmiset julkaisevat somepäivityksiä, tai minkälaisia hakuja tekevät yleisellä tasolla. Mutta onko joku globaalisti trendaava asia oikeasti minulle merkityksellinen? Kukaan muu ei sitä voi tietää kuin minä itse. Se, mitä pidän tärkeänä liittyy omaan elämäntarinaani, kaikkiin kokemuksiini, tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni, ihmissuhteisiini, tavoitteisiini tai haaveisiini liittyen työhön tai vapaa-aikaan. Kyseessä on siis ainutlaatuinen ja hetkellinen hahmotuskupla.

Sinulla on todennäköisesti sama tilanne. Jos luemme tai katsomme jonkun ajankohtaisen tekstin tai videon, vaikka sellaisen, jossa kerrotaan mitä erilaisia palveluita voisi käyttää ajan seuraamiseen, todennäköisesti saamme sisällöstä erilaisia asioita irti. Sinulle se voi olla liian yksinkertainen ja minulle liian monimutkainen. Voi olla että vaikka keskustelemme siitä, emme oikeastaan puhu edes samasta asiasta vaan puhumme käsityksestämme aiheesta. Se voi toki riittää siihen että voimme kahvin äärellä nyökytellä aiheelle ja todeta molemmat hiljaa itseksemme “nyt tiedän mistä puhutaan”.

Jakamisen mahdottomuus

Johtuen meidän yksilöllisistä tavoisamme hahmottaa maailmaa ja asioita, kaikki ajan seuraamiseen liittyvä on yksilöllistä: kiinnostus aiheisiin yleensä, lähteiden jonkinlainen valitseminen, se miten syvällisesti perehtyy vai perehtyykö, miten asiat sisäistyvät omaan ajatteluun, jakamiset ja keskustelut aiheista muiden kanssa. Kukaan toinen ei voi tietää minkälainen “ajanseurantasysteemi” toisella on, ja se tavallaan estää meitä koskaan täysin saamatta yhteyttä toisiin, koska vaikka olisimme lukeneet samat kirjat, katsoneet samat videopätkät ja kuunnelleet samat podcastit, emme silti hahmottaisi koskaan maailmaa samalla tavalla ja tämä on tietysti ollut aina osa ihmisyyttä. Joka tapauksessa vain me itse tiedämme mitä tiedämme ja mitä emme tiedä ja miten suhtaudumme siihen.

Näetkö mitä tiedän?

Ehkä tämän hiljaisen tietämisen lisäksi on tärkeää yhä jollain tavalla näyttää se oma tietäminen siitä että tietää suunnilleen mistä “nyt puhutaan”? Kuten mainitsin, ennen oli tapana pitää kirjoja kirjahyllyssä näyttämässä sivistyksen tasoa, jolloin oleellista oli sekä määrä että laatu. Eli mielellään laajasti laadukkaita kirjoja. Toki asia erikseen oli se, onko niitä kukaan kyseisessä asunnossa lukenut.

Tilanne on postmodernin sirpaloitumisen takia erilainen. Kirjahylly ei ole itsestäänselvyys kodissa, eikä se sinänsä kerro lukemisesta yhtään mitään. Eikä lukeminenkaan toisaalta kerro mitään siitä onko ihminen esimerkiksi ymmärtänyt lukemaansa tai onko lukenut kovin tarkasti, tai muistaako lukemastaan mitään. Yleensä kirjojen kohdallakin se, mitä lukemisesta jää on jonkinlainen peilaus kirjan ajatuksista omaan elämään, eli Pierre Bayardin termein “sisäinen kirja”.

Sama pätee tietysti myös Netflix -sarjoihin, luettuihin sanomalehtiin (tai niiden jonkinlaisiin digiversioihin), youtube -videoihin, twiitteihin, podcasteihin tai mihin tahansa. Kukaan ei oikeastaan näe mitä olen lukenut, katsonut tai kuunnellut vaan kaiken tämän esittäminen jää minun vastuulleni, jonka voin tehdä esimerkiksi jakamalla kaikista vilkuilemistani laadukkaista sisällöistä linkkejä ja vinkkejä muille. Näin ainakin vaikutan siltä että seuraan aikaani.

Ajan seuraamisen esittäminen ei tarkoita sitä että pitäisi ikäänkuin “elvistellä” haalimallaan asioiden sisäistämisellä, vaan se on jonkinlainen portti siihen että on juteltavaa ja jaettavaa muiden kanssa. Miten voi ottaa kantaa uutiseen, jonka olemassaolosta ei tiedä? Se ei tarkoita sitä että pitäisi varsinaisesti olla lukenut tai katsonut kaikkea asiaan liittyvää, usein muutaman otsikon vilkaiseminen riittää. Silloin tietää jo mistä joku ainakin puhuu ja siitä voi kertoa oman mielipiteensä, vaikka se ei sinänsä perustukaan muuhun kuin mielikuvaan.

Yleiskuva voi riittää?

Pääasia kuitenkin että jollain tavalla pysyy mukana, jotta on sellainen tunne että tajuaa “missä mennään”. Kyse ei ole ehkä ihan tarkalleen ajan seuraamisesta vaan jonkinlaisesta “yleiskuvan” hankkimisesta siitä mitä itselle tärkeissä ympyröissä tai aihepiireissä on puheenaiheena, jotta voi tuntea kuuluvansa joukkoon ja hahmottaa omaa osaansa maailmassa. Riittää että tietää mitä sarjoja “nyt katsotaan”, jos ei halua haaskata ainutlaatuista aikaansa binge-katseluihin, tai riittää että tietää podcastien retropaluusta, vaikka ei niitä juuri jaksaisikaan kuunnella, tai että tietää Miki Liukkosen O:n olevan hienon ajankuvan lisäksi ajaton tarina, vaikka tiiliskivi jäisikin lukematta. Uutisjuttujenkin osalta voi ihan hyvin tyytyä siihen, että vilkaisee mitä otsikoita eniten tuntuu sinkoilevan omisssa sosiaalisissa kanavissa.

Miten sinä hankit yleiskuvasi? Siis sen lisäksi että katsot vain dokumentteja ja luet vain uutisia, niinhän me kaikki 🙂

Tämä teksti perustuu löyhästi kirjaan Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut (Pierre Bayard): https://www.goodreads.com/book/show/12119592-miten-puhua-kirjoista-joita-ei-ole-lukenut

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s