Asiantuntijat somessa: väkivallalla uhkailu, palkitseminen vai vertaisten arvostus?

Koulutan työkseni mm. useita asiantuntijaorganisaatioita hyödyntämään sosiaalista mediaa työssään. Tänä päivänä varsinkin moni organisaatio toivoisi että asiantuntijat olisivat oma-aloitteisesti rakentavia organisaation edustajia julkisesti. Kuitenkin monilla asiantuntijoilla on yhä sellainen asenne, että omista asioista viestiminen ei varsinaisesti kuulu heidän työhönsä tai sitten he näkevät sosiaalisen median vain hölmönä ja ala-arvoisena ajanvietteenä.

Oma missioni onkin tässä työssä madaltaa osallistumisen kynnystä ja hälventää ennakkoluuloja sosiaalisen median suhteen, jotta ihminen voisi tehdä “valistuneen valinnan” ja tietäisi miten somea voisi hyödyntää tukemaan omaa tekemistä. En haluaisi että kukaan joutuisi pakon edessä jakelemaan epäkiinnostavia linkkejä tai leikkimään innostunutta, vaan että ihminen saisi tekemisestä aidosti jotain itselleen.

Motivaatiotekijät ovat kiinnostavia, ja Francis Fukyuaman mukaan (kirjassa Origins of Political Order) niitä on kolme hyvin syvällä meissä. Väkivallan uhka, materiaaliset palkinnot ja vertaisten arvostus. Väkivallalla uhkailu ei ole sinänsä enää 2017 validi HR-osaston käyttämä keino, toisin kuin vaikka 1500-luvulla. Materiaaliset palkinnot (esim. bonuksia jaettujen linkkien perusteella) voivat johtaa hillittömään spämmäilyyn.

Vertaisten arvostus onkin sitten hyvin mielenkiintoinen. Se tarkoittaa Fukuyaman mukaan sitä, että ihmiselle on tärkeää kokea saavansa arvostusta itselleen merkityksellisiltä ihmisiltä. Esim. silloin kun vielä oli orjia, orjan antama kunnioitus isäntää kohtaan se ei tyydyttänyt isännän arvostuksen tarvetta, koska kaikille oli selvää että kyse ei ollut tasavertaisesta asetelmasta.

Tästä syystä voi olla useinkin tilanne, että asiantuntija ei lämpene markkinoinnin tai viestinnän edustajien kehuista hänen aktivoituessaan somessa, vaan kaipaisi nimenomaan oman alansa arvostettujen henkilöiden palautetta. Tällaisen järjestäminen ei aina ole mikään yksinkertainen asia. Ja toisaalta jos vaikka nyt joku haluaisi luoda uraa suosittuna twiittaajana, hän periaatteessa voisi kekseliäillä heitoilla rakentaa nopeastikin suuren seuraajakunnan, mutta tyydyttäisikö se oikeasti jos seuraajat eivät olisi itselle tärkeitä henkilöitä?

Mitä mieltä olet tästä?

https://www.flickr.com/photos/britishlibrary/10997184445/
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s