Ihmismedia, sinulla ei ole enää pakopaikkaa

2008: “Olet aika lailla samanlainen mitä blogitekstisi antavat ymmärtää”

2012: “näytät pidemmältä kuin Twitter -kuvassasi”

2015: “Ihan kuin oltais tunnettu jo pidempään, olet samanlainen kuin Snapchatissa”

2015: “Ai sinulla on menossa Periscope -lähetys arjestasi, laitanpa siihen kavereiden pari ilkeää kommenttia”

Ilkka Lavas kertoi tänään hyvin Snapchatissa että ihmismedia on aitouden takia kiinnostava ja tänä päivänä kaikki teeskentely paljastuu samantien. Olen samaa mieltä.

Jo Twitterin perusteella saa ihmisestä todella hyvän kuvan, ja omien kokemusten perusteella 80% kohtaamisista sitä kautta on täyttänyt odotukset. Snapchat vie iholle hyvin voimakkaasti, ja itse olen yllättynyt omalla kohdalla juuri siitä, sillä en esim. itse tee sinne mitään ns. paljastavia videoita. Oikeasti oma sisältöni on omasta mielestäni hyvin pidättyvää ja geneeristä, enkä oikein saa kiinni siitä että joku tunnistaa sitä kautta. Varmasti vaikuttaa se että äänenkäyttö ja ilmeet näkyvät.

Kuitenkin, eilenkin moikkasin somepikkujouluissa (#somejoulut) pariakin ihmistä ihan kuin vanhaa tuttua, ja hetken päästä tajusin että en ole oikeasti heitä koskaan tavannut, vain lukenut twiitteja tai katsonut snäppeja. Onko oikeasti tapaamisen käsite venynyt jotenkin? Saako henkilökemiasta oikeasti videoformaatin läpi kiinni, vai voiko se johtaa harhaan?

Parin ihmisen kanssa on tullut puheeksi se, miten video, vaikka iholle tuleekin, on kuitenkin ihmisen täysin kontrolloitavissa oleva formaatti. Siis silloin kun itse kuvaa omilla ehdoilla. Voi kertoa asioita, eikä kukaan tule keskeyttämään tai haastamaan mielipiteitä siinä tilanteessa. Ei tarvitse suhtautua tai reagoida toisen kehonkieleen tai kommentteihin. Siksi voi olla että videon kautta tulee antaneeksi ikään kuin vahingossa enemmän kuin ns. livekohtaamisessa, jossa on enemmän valppaana toisen reaktioihin.

Sellainen aitous voi koukuttaa katsojan, ja koukuttuneeseen katsojaan on varmasti helpottaa eettisesti ja epäeettisesti jos sellaista haluaa. Voisi vaikka olla joku narsistinen hahmo, joka alkaisi rakentaa jotain Jim Jonesmaista kulttia tällaisen kanavan läpi. Tai sitten joku kiva tyyppi, jonka suosittelemat lenkkarit vaan tuntuvat jotenkin oikeilta koska hänen suosituksensa on melkein parempia kuin hyvän ystävän. Joka tapauksessa vaikutusmahdollisuudet ovat huikeita.

Poikkeuksena keskeytymättömyydestä toki on Periscope, johon voi kuka tahansa (jos lähetys on avoin) kommentoida ja se saattaa vaikuttaa kuvaajaan, jos hän lukee kommentit itse. Tänään näin jälkilähetyksessä kun eräs ihminen sai todella törkeitä kommentteja tuota kautta ilman minkäänlaista syytä, ja siitä tuli oikeastaan aika huono olo. Mietin että miten lähelle sitä voi päästää tuota kautta ja saada virtuaalisesti lokaa päälleen.

Mihin olen menossa tämän kanssa? No, tänä päivänä, jos ihminen lähtee edustamaan itseään omana medianaan, siihen kuuluu oma tekemä monikanavainen läsnäolo. Se on videota, kuvaa, tekstiä ja kaiken näiden yhdistelmää. Se on omia ajatuksia, tunteita, kokemuksia, arkea ja juhlaa, koska ihmiset haluavat kokonaisia ihmisiä ja “aitoutta”.

Joten, missä on tällaisen kävelevän ja hengittävän ihmismedian suoja? Onko paikkaa, jossa voi esimerkiksi olla sillä tavalla oma itsensä, että kukaan ei sitä näe, sanoa tai kirjoittaa mitä haluaa? Mitä jos edustaa itsensä lisäksi useita eri kaupallisia tahoja, ja pää ei kestäkään jatkuvaa julkista aitoutta?

Tuli tässä mieleen. Kommentoi jos sinulle tulee jotain mieleen.

Tähän aiheeseen sopii Kimbran Come into My Head ainakin otsikoltaan.

Screen Shot 2015-11-22 at 16.54.39

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s