Profiilityö eli Dorian Grayn henkilöbrändi

Tuli vastaan ehkä paras lukemani juttu henkilöbrändi -aiheesta. Lukekaa ihan alta.

Tässä lainaus, jossa hyvin ajankohtaista mietintää, jota meidän kaikkien on enemmän tai vähemmän mietittävä:

“Olemme alkaneet tehdä profiilityötä ja se on rankkaa, vastaa tutkija Suvi Uski Helsingin yliopistosta. Uski on so­siaalipsykologi ja tutkinut aitoutta ja esittämistä sosiaalisessa mediassa.

Profiilityö ujuttautui elämäämme jotakuinkin näin: Ensin oli Facebook, jonka kautta pidettiin yhteyttä lähinnä ulkomailla asuviin ystäviin. Suomalaiset ystävät seurasivat: nykyiset ja entiset työ- ja opiskelukaverit, joukkuetoverit ja lapsuudenystävät. Avauduimme hirvittävistä krapuloistamme, viskoimme toisiamme vir­tuaalilehmillä ja kävimme mafiasotaa.

Paikalle ilmaantuivat työkontaktit, pomot, vanhemmat, joidenkin kohdalla myös isovanhemmat ja lapset.

Aloimme miettiä, rajatako sitä, kuka näkee päivitykset, poistaako tilityksiä kännisekoiluista ja kamalista työpäivistä.

Tuli lisää somekanavia, joiden kohdalla piti käydä läpi samat kysymykset. Kenet pitää hyväksyä LinkedIn-kontaktiksi? Miten henkilökohtaiseksi heittäytyä Twitterissä? Kuinka arkiselta arki saa näyttää Instagramissa?”

En usko että some sinänsä on muuttanut sitä faktaa, että meillä on aina joku rooli päällä eri tilanteista riippuen. Iso muutos on se, että eri areenat sekoittuvat ja näin eri roolit läiskyvät toistensa lomiin iloisesti tai vähemmän iloisesti, kaikki historia jää talteen ja kaikkea mitä postaat voidaan käyttää sinua vastaan kyynisesti ajatellen.

Onko tämä sitten ongelma? Se vähän riippuu. Näkisin että iso ponnistus jokaiselta on se, että joutuu itse miettimään ensinnäkin sitä miten paljon haluaa olla esillä jossain kanavassa, ja toisaalta että minkälaisella profiililla. Tähän ei ole mitään vippaskonsteja vaan pitää tuntea itsensä ja varmastikin myös ymmärtää että miten netti yleensä toimii ja miltä erilaiset asiat vaikuttavat yksittäisinä kontekstistaan irrotettuina.

Olen itse rajannut aika selkeästi niin että kirjoittelen ja avaudun lähinnä omista kiinnostuksen kohteista ja jätän suurimman osan privaattijutuista pois somesta. Toisaalta olen blogannut ja antanut haastiksia kipeistäkin aiheista mutta nekin valikoiden. Yritän myös olla lähtemättä mukaan minkään ääri-ilmiön kommentoimiseen, vaikka mielipiteitä olisikin, lähinnä siksi että ne vetävät puoleensa internetin sekavimmat ja ikävimmät ilmiöt. Esim. ruokavaliojutuista ei yksinkertaisesti kannata kirjoittaa mitään koska silloin jostain ihme luolista mönkii sellaisia trolleja että oksat pois 🙂

Työjutuista olen tietoisesti kirjoitellut sillä idealla, että ideaalitilanteessa näiden eri profiilien kautta tulisi selväksi mitä teen työkseni, kuitenkin niin että en suoraan kirjoita vaikka “osta multa konsultaatiota tietotyön kehittämiseen”, vaikka konsultointia teenkin. Työstä kirjoittaminen menee omaehtoisesti, enkä voisi kuvitella bloggaavani mitenkään muuten kuin omista lähtökohdista. Tämä on tietenkin ammatillista tietoista brändäystä, sitä on ihan turha kiistää. Ideaalitilanteessa, ja näin on usein käynytkin, joku ottaa työasioissa yhteyttä sen johdosta että on lukenut jonkun postauksen tai useamman. Ja muitakin kontakteja on tullut, ja vuosien varrella yllättävien tahojen kanssa on päässyt ystävystymään.

Toisaalta, tämä julkinen kirjoittelu on myös riski. Kun kirjoittaa omalla “äänellään”, jollekin se on sopivan helposti lähestyttävä ja jollekin toiselle liian vähän muodollinen ja jollekin toiselle taas jotain muuta. Kaikkia ei voi miellyttää mutta ainakin tätä kautta saa suhteellisen hyvän kuvan siitä mistä kukin on kiinnostunut ja mitä arvoja edustaa. Olen pyrkinyt tapaamaan kasvokkain mahdollisimman monia twitter- ja blogituttuja, ja useimmiten kuva, joka näiden kanavien kautta välittyy, on suhteellisen paikkaansa pitävä. Sekin näkyy heti läpi jos esimerkiksi yrittää hirveästi olla jotain muuta kuin oikeasti on, oikeastaan yllättäväkin nopeasti kun vähän seuraa. Feikkaaminen ei siis kannata.

Jos aloittaisin bloggaamisen tänä päivänä, uskon että kynnys olisi todella korkea. Olen tehnyt tätä eri muodoissaan 10 vuotta, ja sitä kautta on ns. pelko itsensä nolaamisesta kadonnut yritysten ja erehdysten ja itsensä peliin laittamisen kautta. Kuitenkin, tässä ajassa esillä oleminen on muuttunut entistä visuaalisemmaksi ja vaativammaksi, hyvässä ja pahassa. Jaksan silti uskoa että vaativista pohdinnoista huolimatta tämä kaikki kannattaa, ainakin oppii itsestään paljon ja voi saada tutustua hienoihin ihmisiin.

Lukekaa tuolta juttu, siinä on paljon hyvää pohdintaa ja haastavia ajatuksia:

http://www.olivialehti.fi/jutut/sosiaalinen-media/#.VYu7oWS9BR8.twitter

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s