Henkilöbrändi, kuka siitä on vastuussa? #digitalist

Olen matkalla Digitalistin ja MTV:n yhteistilaisuudeen aiheesta Henkilöbrändin hyödyntäminen markkinoinnissa. Ajatukseni aiheesta ovat hyvin ristiriitaisia joten mielenkiintoista kuulla toivottavasti aiheesta eri näkökulmista. Yksi iso kysymys on mielestäni se, että kuka sen brändin loppujen lopuksi rakentaa?

Se, mitä itse voi tänä päivänä tehsä on aika selkeää. Voi miettiä minkälaisen kuvan itsestään haluaa antaa julkisesti ulos ja luoda sen mukainen julkisivu käyttäen eri palveluita kuten blogia, LinkedIn:iä, Twitter:ia jne. Se, mitä itse ulos julkaisee, on täysin omissa käsissä, voi vaikkapa valita jonkun tietyn omaan asiantuntemukseen liittyvän teeman ja pysyä siinä tiukasta. Silloin on mahdollista että jollain aikavälillä leimaantuu sen asian puolestapuhujaksi.

Toinen puoli on se, miten joku muu tätä kaikkea tulkitsee, ja se ei ole enää omissa käsissä. Julkaisuja voi irrottaa asiayhteydestään, niitä voi ymmärtää vahingossa tai tahallaan väärin, voi olla että ne menevät ohi kokonaan. Voi olla niinkin että oma nettipresenssi ei vastaa ollenkaan livepresenssiä, jolloin tulee kummallinen ristiriita, jonka vaistoaa samantien. Lisäksi toki parissa sekunnissa tehty vaistomainen ensivaikutelmaskannaus voi vetää pohjan vuosien bloggaukselta, jos oikein ikävästi käy.

Entäs sitten se muu verkosto? Jos itse sanon että minua kiinnostaa viestintä ja kirjallisuus ja Yammerin hyödyntäminen mutta verkostoni kertoisi kysyttäessä että Marko oikeasti inhoaa kaikkia näitä aiheita sydämensä pohjasta, mikä on se mitä joku muu uskoo? Ehkä ihmisestä saisikin kaikista todenmukaisimman kuvan kun vertailisi sitä mitä muilta kuulee siihen mitä ihminen itse sanoo?

Kaiken tämä pohjalta en keksi mitään muuta tapaa rakentaa henkilöbrändiä kuin miettimällä mikä itseä oikeasti kiinnostaa ja julkaisemaan (jos julkaiseminen tuntuu omalta) siihen liittyviä juttuja omalla aidolla tavallaan, sillä teeskentelyä ei kukaan jaksa kovin kauaa ja se näkyy läpi joka tapauksessa.

Voin olla väärässäkin, ja kohta se ehkä selviää.

Advertisements

One thought on “Henkilöbrändi, kuka siitä on vastuussa? #digitalist

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s