Diginatiivius on kuollut #tietotaidot #tietotyö

Olen toiminut tietotyövälineiden ja vastaavien kouluttajana nyt jokusen vuoden. Yksi asia, jonka olen oppinut: ei ole olemassa mitään diginatiiveja, se on haaveilua, jonka pohjana on ajatusmalli “mun ei tarvitse onneksi opetella tätä digiä kun noi nuoremmat osaa sen ja hoitaa homman”.

Alla olevassa jutussa on otettu esiin ilmiö, jossa välineiden hupikäyttö ei ole sama kuin hyötykäyttö:

“Nuoret osaavat kyllä suvereenisti somettaa, likettää, lähettää selfieitä älykännystä Instaan, käyttää pikaviestimiä ja pelata nettipelejä. Siihen osaaminen sitten voi usein jäädäkin.”

Olen huomannut saman sillä lisäyksellä että ilmiö koskee KAIKEN IKÄISIÄ ihmisiä, eri kulttuureja jne. Mielestäni kyse on pohjimmiltaan siitä että me ihmiset olemme loputtoman oppivaisia ja sopeutuvaisia tarpeen mukaan. Pystymme oppimaan koko ikämme, jos meillä on siihen hyvä syy ja oikeaa tahtoa. Osaamme soveltaa erilaisia työkaluja eri tilanteisiin.

Ilmiöön liittyy muutakin maagista. En tiedä mikä tällaiselle asialle on oikea termi, mutta tällaista näkee: ihminen osaa vapaa-ajallaan suvereenisti ostella Zalandosta trenssitakkeja ja hakea tietoa eri foorumeilta, blogeista ja ties mistä. Ja sitten kun tullaan töihin niin kaikki digitaalinen osaaminen jää toisten housujen taskuun, ja yhtäkkiä intrasta ei löydykään enää mitään ja chattaaminen ei millään onnistu.

Uskon että kyse on rakenteista, jotka joko tukevat tai eivät tue vastuullista digin käyttöä. Jos jonkun pitää aina olla antamassa lupa ja rajat ja ohjeistukset jokaikiseen asiaan, oma-aloitteisuus vähenee. Jos työn tavoitteet eivät millään tavalla ole saavutettavissa paremmin uusilla välineillä, niitä ei tule käytettyä. Voihan olla niinkin että vasta kun oikeasti radikaalisti murramme valtarakenteita niin läpinäkyville työkaluille tulee enemmän käyttöä?

Lue lisää diginatiiveista:

http://suomenkuvalehti.fi/kohinaa/diginatiivit-vasta-tuloillaan/?shared=970-c7dfd250-999

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s