Kun teknologia on kunnossa, etätyö onnistuu mistä vaan – ei ihan #etätyö #läsnätyö

Tämän päivän perustietyön voi hoitaa periaatteessa mistä tahansa ja milloin tahansa, kunhan on verkkoyhteys. Voisin vaikka nyt heti ottaa videopuhelun kollegan kanssa ja jakaa näytöltä jonkun tärkeän esityksen ja voisimme työstää sitä yhdessä. Kivalta kuulostaa mutta tähän liittyy muutamia perustavanlaatuisia olevia rajoituksia.

Käytän nykyistä tilannettani esimerkkinä. Olen Kaisaniemessä kahvilassa, istun selkä ikkunaa vasten, läppäri pöydällä ison teekupin vieressä. Paikan valitsin siksi että minulla on tässä lähellä lounaspalaveri kohta ja koska täällä oli suhteellisen rauhallista. Istumapaikka oli pakko ottaa ikkunan vierestä koska muualla ei ole sähköpistokkeita.

Videopuhelua en lähtisi tässä kuitenkaan tekemään, chatti Skype for Business:lla toki onnistuisi. Tämä siksi että molemmilla puolilla vieressäni istuu vieraita ihmisiä, enkä halua kailottaa työasioita tai muitakaan asioita heidän kuultensa. En myöskään halua, että  kahvilan taustahäly kuuluisi videopalaveriin, sillä on ÄÄRIMMÄISEN ärsyttävää ja häiritsevää, jos joku moiseen palaveriin osallistuva on paikassa , jossa on taustahälinää. Lisäksi, unohdin kuulokkeet kotiin, joten siinä mielessä on onnekasta että minulla ei ole sovittua ääni- tai videopalaveria juuri nyt.

Mitä siis tarvitaan, jotta monipuolinen etätyö OIKEASTI onnistuu?

  • virtapaikka eli pistoke lähellä! laitteista loppuu koko ajan akku – tämä ei ole todellakaan itsestäänselvyys edes pääkaupunkimme keskustan edistyneissä kahviloissa
  • hyvä, jatkuva,  verkkoyhteys (esim. junissa pätkii usein asemien kohdilla)
  • paikka, jossa voi puhua ääneen mistä tahansa asioista
  • paikka, jossa ei ole taustahälyä
  • paikka, jossa joku utelias ei yritä vilkuilla sivuilta (terveisiä vaan sinne vasemmalle uteliaalle herralle! keskity siihen puhelimeesi!) tai takaa mitä ruudullasi on (sellainen “surffilauta” eli pimentävä kalvo toki auttaa jonkin verran)

Kahvilat ja julkiset toimivat ihan ok jos pitää keskittyä itsekseen, sillä sellainen yleishäly voi olla mukavaa “taustamusiikkia”. Mutta jos pitää olla yhteydessä toisiin videolla tai äänellä, ei toimi. Tänään aamulla esim. yhdessä kahvilassa pari tyyppiä piti videoneuvottelua jonnekin muualle, kuulin paljon vaikka en olisi halunnut ja mietin että kokemus oli tuskin optimaalinen kenellekään taustahälinän vuoksi. Ihan samalla tavalla avokonttorissa pidetty videoneuvottelu on mielestäni huono ratkaisu kokoukseen osallistuvien ja muiden samassa tilassa olevien kannalta.

Jos joku ratkaisee miten saa käyttöön väliaikaisen äänieristyksen minne tahansa kätevästi niin tässä olisi hyvä myyntipaikka liikkuvassa tietotyössä oleville! Maxwell Smart ja Cone of Silence -tyyppinen mutta mobiili 🙂

Advertisements

2 thoughts on “Kun teknologia on kunnossa, etätyö onnistuu mistä vaan – ei ihan #etätyö #läsnätyö

  1. Itse käytän vastamelukuulokkeita esim. junassa ja mulla on oma 4G motukka jonka avulla netti hetkittäin riittää myös telcoihin osallistumiseen (jos soitan puhelimella ja osallistun netillä vaan ruudunjakoon). Noissa vastamelukuulokkeissa on aika hyvin melua bloggaava johtomikki messissä. Näin olen anatanut itselleni kertoa. Ei täydellistä, mutta jelppaa hieman. Lisämausteena telcoetiketti, eli se jolla on taustahälyä eikä paljoa sanottavaa mitettaa oman mikkinsä aina kun voi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s