Digitaalinen terveys, jumppatinder ja kansanterveys

Ongelma: olemme surkeassa kunnossa, istumme päivät pitkät sisätiloissa, emme osaa liikkua edes välttävästi, tuijotamme erilaisia näyttöjä ja koskaan ei ole aikaa mennä salille.

Nyt meillä on todella monipuolisia digitaalisia välineitä terveyden edistämiseen. Sain esim. töistä Microsoft Bandin, joka seuraa koko ajan sykettäni ja analysoi untani. Sillä saa kätevästi talteen juoksulenkkien datat, ja se analysoi pitkällä tähtäimellä kunnon kehitystä. Eli, ranneke ja sitä tukevat palvelut tekevät osan Personal Trainerin työstä.

Lisäksi, netissä on valmiita treeniohjelmia miljoonittain, kaikenlaisille ihmisille. Erilaisia saleja ja ulkoliikuntapaikkoja löytyy pienistäkin kaupungeista. Itse asun Hyvinkäällä ja tuohon ihan lähelle tehtiin viime kesänä laadukas ulkoliikuntapuisto, jossa on esim. todella hyvät rekit leuanvetoihin. Lisäksi paikallinen kahvakuulaseura, jonka perustajajäsen olen, vetää lähistöllä ilmaisia treenejä joka keskiviikko, ulkona.

Eli, ei voi väittää etteikö mahdollisuuksia liikkumiseen olisi. Iso juttu onkin motivointi ja se ns. henkinen osasto. Jos ei ole himoliikkuja, niin aika usein kaipaa jotain pientä kipinää liikkumiseen. Mistä se tulisi? Jos puhelimeen saisi tilattua livestriimin ohjatusta treenistä tai motivointipuheesta, olisiko sille käyttöä? Jos olisi saleja, joihin voisi ohi mennen kävellä ja käydä treenaamassa kertamaksulla, lisäisikö se liikkumistani? Jos voisi kätevästi paikallistaa samankaltaisin tavoittein varustetun liikuntakaverin, toimisiko sellainen?

Miten yhdistää valtava tietomäärä, passiiviset ihmiset ja ihmisten liikkumista edistämään motivoituneet ihmiset?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s