Miksi tietotyössä kuri ei toimi mutta rytmi toimii? #officenomad #tietotyö #terveys

Aku Varamäki nostaa esiin tärkeän pointin etätyöhönkin liittyen:

“Minulle tulivat mieleen kouluajat, jolloin tuntien kesto oli 45 minuuttia ja tuntien välissä oli välitunti (silloin muuten hypittiin narua, juostiin pihalla ja kiipeiltiin kiipeilytelineissä – kuinka hyvää se tekisikään istumatyöläiselle!). Tutkimusten mukaan ihminen jaksaa olla tuottava 52 minuuttia kerrallaan, joten työtä pitäisi tehdä pätkissä ja rytmittää tauoilla. Mutta miksi se aina unohtuu?”

Itsenäisessä työssä haasteeksi muodostuu se, että ihmisen mieli ei toimi kuten tietokone tai robotti. Jos on vaikka 6 tuntia aikaa, ja vaikka ihminen on merkannut kalenteriinsa että “nyt luon tässä aikajaksossa tällaisen kokonaisuuden” niin ei se tarkoita sitä että näin tapahtuisi. Ei, vaikka kellossa, puhelimessa, tabletissa, tietokoneessta, aivoimplantissa tai Clippy -hologrammissa olisi asetettuna hälytys: “tee nyt sitä hommaa äläkä mieti muita asioita”.

Ihmisen mieleen tulee erilaisia asioita, on erilaisia ulkoisiä häiriöitä kuten etätyökahvilassa tapahtunut pariskunnan tappeli, kotitoimiston ovikelloa soitteleva kaupustelija tai co-working -tilassa tärkeällä hetkellä kyselemään tullut työkaveri. Näin tapahtuu, vaikka kuinka ajattelisi olevansa superihminen ja itsekurin omaava.

Mikä ratkaisuksi? Lisää itsekuria? Itsensä ruoskimista, jos ajatus harhailee? Muiden ruoskimista kun tulevat häiritsemään? Ei, vaan rytmiä.

Pomodoro -tekniikka sekä ns. intervallityö perustuu aikaan ja rytmiin. On ihan eri asia keskittyä 20 min tiiviisti ja sitten pitää lyhyt (esim. 5min) tauko, kuin että yrittää leikkiä keskittyvänsä 6 tuntia putkeen. Kokeile jos et usko. Tähän et tarvitse isoja sijoituksia. Netistä saa ilmaisia ajanottosovelluksia, ihan Pomodoro -nimellä. Tai sitten voit ottaa käyttöön puhelimen hälytyksen tai klassisen munakellon. Joka tapauksessa, ajatus on se että teet työtä tiiviissä keskittyneissä jaksoissa, jonka jälkeen pidät selkeän tauon esim. jaloittelemalla. Työ- ja taukojaksojen optimaalinen pituus riippuu tietysti omasta työn tekemisen tavasta sekä työtehtävistä, eli ne eivät ole hakattu kiveen.

Tämä kuulostaa helpolta mutta miksei näin tehdä yleisemmin, koetuista hyvistä tuloksista huolimatta? En ole varma mutta veikkaan kulttuuriamme vaivaavaa kärsimyskulttia sekä kiireellisyyden ihannoinnin asenteita sekä sosiaalista painetta. Yllättäen jopa edistyksellisissä paikoissa kuulee vieläkin vanhanaikaista kiiregloriapuhetta. Kuvitellaan että saamme papukaijamerkin jos kärvistelemme tuntikausia putkeen näytön ääressä niskan jumittaessa. Ihan kuin olisi jotenkin kunniakasta saada “taisteluarpena” selkäkipuja vaikka pienillä tauoilla ja paikkojen pyörittelyllä nämä saataisiin minimoitua. Taukojen pitämistä ei ehkä “katsota hyvällä” vaikka ne tuovat parannusta työn ja elämän laatuun.

Mitäs jos sovitaan nyt tässä samantien että unohdetaan nuo hölmöilyt ja tehdään hommat paremmin eikä kurjemmin?

http://vuosiofficenomadina.com/2015/02/26/pitaisiko-toissa-olla-enemman-kuin-koulussa/

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s