Henkilöbrändiorkesterissa kaikki ovat solisteja? #brändäys #minäjame

Aika vähän on niin hienoja asioita kuin livekonsertti, jossa soittaa joku huippuorkesteri tai bändi. Esim. Danzig 1996 Provinssissa tai Nick Cave kulttuuritalolla jonain vuonna tai eilen iso kuoro paikallistapahtumassa tai omien lasten orkesteri joulujuhlassa. Näissä kaikissa on erilainen kokoonpano, yhdistävänä tekijänä on se että jokaisessa on porukka, joilla kaikilla on joku oma rooli.

Porukasta tulee enemmän kuin osiensa summa, kun jokaisella on joku tärkeä tekeminen yhteisen asian eteen. Esim. klassinen tilanne kun perustetaan kaveriporukalla se eka räkäpunkkia soittava bändi (muistan elävästi vieläkin vaikka tästäkin on hirveän kauan): arvotaan että kuka soittaa mitäkin. Ai, sulla on kitara, no soita sä sitä. Sulla ei oo soitinta? No, sä laulat? Mä voisin soittaa vaikka rumpuja, hankin jostain käytetyty rummut. jne.

Yhteisöissä, bändeissä ja firmoissa on tilaa erilaiselle tekemiselle ja erilaisille esillä olon tavoille. Kaikki eivät voi olla bändissä solisteja. Joillakin taas on siihen luontaisia kykyjä ja haluja, sillä sellainen henkilö pääsee tai joutuu olemaan omalla naamallaan enemmän esillä kuin vaikka basisti tai rumpali. Kuitenkin, solistilla tulee orpo olo jos muu bändi ei hoida hommaansa ja jos koko porukan pelaaminen menee eri suuntiin.

Tämä on yksi syy miksi hieman vierastan ajatusta siitä että jokaisen pitäisi olla henkilöbrändi ja edustaa vain itseään. Tai vielä tarkemmin, että pitäisi olla joku sellainen hyvin ahdas tapa olla sellainen. Esim. että jokaisella pitäisi olla oman nimen mukainen nettiosoite, jossa blogi, jossa isoja kuvia itsestä.

Tätähän perustellaan usein sillä että näin erotut työmarkkinoilla. Mutta jos kaikilla on saman kaavan mukainen somepresenssi niin missä erottuminen? Ja työssäkin on ihan todella oleellista se että miten oikeasti pystyy toimimaan ryhmissä. Esim. jos mun blogiin tulee paljon trafiikkia ja postaukset ovat oikein hyviä, enkä kuitenkaan ollenkaan pystyisi tekemään yhteistyötä niin mitä iloa siitä olisi? Siksi ehkä tällainenkin työn tekemisen brändäys pitäisi olla jotenkin kollektiivista, eikä niin että kaikki kertovat itse ulospäin sitä mitä kuvittelevat että joku toinen haluaa kuulla?

Itse koen luontevaksi tällaisen kirjoittelun ja esiintymisenkin puhumalla julkisesti mutta sitä kautta että mulla on joku aihe tai asia jota edustan. En tykkää postata omakuvia minnekään, en tiedä miksi mutta se vaan tuntuu oudolta. En sano että sellainen on väärin vaan mun mielestä tässä on kyse juuri siitä että joillekin sellainen on luontevampaa ja toisille ei. Ja tällä elämänkokemuksella olen sitä mieltä että ei kannata väkisin tunkea itseään sellaiseen muottiin, mikä ei ole luontevaa sillä pitkällä juoksulla se on raskasta eikä siinä voita mitään.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s