ekirja, sopisiko tällainen? #kirjanvuosi

Olen lukutoukka. Luen n. 50 kirjaa vuodessa, ja mielellään niin laadukasta kuin mahdollista. Tykkään myös ekirjojen ideasta, käytän eniten Kindleä mutta jonkin verran olen iBooksiakin testannut ja jotain jonkun kirjaston lainaussoftaa.

Nyt ekirjojen kanssa tulee vastaan muutama ongelma:

  • en halua lukea kirjojani iPad:lta, lähinnä siksi että silloin kiusaus klikata facebookiin ja takaisin on liian suuri -> analogisessa kirjassa ei ole mitään ylimääräistä. Tämä on toki myös keskittymiskysymys
  • lukulaitteen valo häiritsee unensaantia, eli ekirjoja ei kannata lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa – se jättää silti mahdollisuuksia lukea vaikka työmatkoilla yms -> tähän varmaan tulee tai on jo tekninen ratkaisu olemassa
  • ekirjojen lainaaminen kaverille ei onnistu, tai edes perheenjäsenille, ellen sitten jaa iPadini turvakoodia kaikille, tai poista sitä – mitä en aio tehdä
  • erkirjavalikoima suomeksi on toistaiseksi aika vajaa, tosin en ole päivittänyt tilannetta mitenkään usein
  • erkirjoja ei voi lainata kirjastosta kuin yksi ihminen kerrallaan – eikö tämän pitäisi toimia eri tavalla kun kyse on kuitenkin ekirjasta?
  • ekirjat ovat usein kohtuuttoman hintaisia

Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni jotain tällaista:

  • katson kirjaston valikoimaa millä tahansa laitteella, löydän kirjan joka kiinnostaa, klikkaan tai pyyhkäisen kerran ja kirja on luettavissa kaikilla laitteillani
  • luen hyvän ekirjan omalla laitteellani, pyyhkäisen tai klikkaan ja olen lainannut sen kaverilleni esim. tietyksi ajaksi
  • katselen kirjakaupan valikoimaa, voin hyllyjä selatessa tai netissä valikoimaa katsoessani ostaa itselleni ekirjan samantien kun törmään hyllyssä mielenkiintoiseen kirjaan – tietysti ekirja on halvempi kuin se painettu kirja

Lisäys: ekirjajutuissa tulee vastaan yksi isompi mutka matkaan. Kirjan hankkimisen “prosessi”. Missään vaiheessa kirjan formaatti ei ainakaan itselläni ole se oleellinen asia. Se oli sitä ehkä joskus vuosia sitten kun ekaa kertaa testasin Kindleä, eli halusin nimenomaan jonkun ekirjan. Muuten prosessi menee näin:

  1. saan päähäni että haluan lukea jonkun tietyn kirjan, esim. Nesbon (tiedän että tuosta puuttuu se norjalainen o mutta en jaksa nyt etsiä) uusimman Harry Holen tai Shakespearen Macbethin.
  2. tsekkaan paikallisen kirjastoni nettisivuilta onko kirjaa valikoimissa, ja jos on niin varaan sen -> tässä kohdassa ottaisin suoraan ekirjan haltuun jos se saatavuus tulisi vastaan siinä vakiohakukoneessa
  3. kun kirja vapautuu, saan siitä tekstarin ja mailin, jolloin käyn hakemassa kirjan ja luen sen
  4. jos kirja osoittautuu sellaiseksi, että kuvitten sen olevan toisen lukukerran arvoinen (Macbeth on, Nesbo ei – siis omasta mielestäni), harkitsen sen ostamista itselleni kotiini, jotta myös muut perheenjäseneni saisivat nauttia siitä ja itse voisin lukea sen uudelleen

Eli, ekirja ei tuossa missään vaiheessa oikein ole välttämätön. Ammattikirjallisuuden kohdalla voisi olla oleellisempaa hankkia joku opus omalle laitteelle saataville mutta usein omalla kohdallani tuon tyyppinen materiaali on jossain avoimesti netissä eikä jossain muuttumattomassa formaatissa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s