Erotatko keskittymishäiriön ja nettiriippuvuuden hyötykäytöstä? ping @rautasilta

Eero “Rautasilta” Leppänen nostaa esiin teknologiafiilistelyn yhden puolen, josta ei ihan hirveästi mielestäni puhuta. Olen itse teknointoilija mutta olen näkevinäni että se sekoittuu “skenessä” usein hillittömään ylikäyttöön ja jopa riippuvuuteen. Kyse ei ole mustavalkoisesta asiasta, vaan siitä että erottaako ihminen itse sen missä vaiheessa homma menee täysin yli?

Ruutu houkuttaa ja koukuttaa, ja voi antaa tunteen siitä että tekee jotain hyödyllistä vaikka voikin olla niin että  tulee klikkailtuä enemmän ja edistettyä itselle tärkeitä asioita vähemmän. Jos kyttäämme Kloutia ja seuraajamääriä ja tuotosten määriä, kyttäämmekö vääriä asioita? Pitäisikö katsoa että miten tavoitteet menevät eteenpäin? Olisiko järkevää rajoittaa ruutuaikaa kautta linjan, ei vain pyhiin?

“Turklen mielestä olemme ansainneet enemmän keskeytymätöntä aikaa, jotta kuulisimme omat ajatuksemme.

Viestit koulusta kertovat jo, että vaikka oppilaat ovat entistä fiksumpia, heillä on paljon keskittymisvaikeuksia. Teknologiauskovaiset uskovat, että laitteiden lisääminen koulussa riittää. Ongelma voi kuitenkin olla syvempi. Minkälainen yhteiskunta rakentuu kun kaikilla on teknologiapohjainen tarkkaavaisuushäiriö?

Eikä tämä ole teknologiasukupolven ongelma. Aikuiset antavat esimerkkiä. Illanvietoissa kasvot valaistuvat usein kännykän näytöstä enemmän kuin sykähdyttävästä keskustelusta.”

Lapin Kansa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s