Arvokas mutta tappava istuminen, hassunhauska liikunta

Riitta Hyppänen kirjoitti hyvin istumisen lopettamisesta työssä (lue koko juttu klikkaamalla pohjalla olevasta linkistä):

“Jos vuodessa on noin 220 työpäivää ja ihminen tekee töitään istuen noin 7 h, tekee se vuodessa yli 1500 tuntia istumista. Ei ihme, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisin sairauspoissaolojen syy ja toiseksi yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen.”

“Kun työyhteisössä innostutaan istumisen vähentämistalkoista, keinot lisääntyvät. Osa palavereista voidaan tehdä seisten. Workshoppeihin voidaan suunnitella pääosin sisältö siten, että osallistujat työskentelevät pääsääntöisesti seisten. Kehityskeskustelutkin voidaan tehdä osittain kävellen. Yhdistetyt kävely- ja seisomishetket normaalin toimintatavan lomassa virkistävät kummasti myös henkilöstön kehittämispäiviä.”

Meillä on siis tietotyössä riski rappeutua kuoliaaksi ennen aikojamme. Toisaalta, meillä on kaikilla hirvittävästi tietoa siitä miten nämä vaivat voidaan estää suhteellisen helposti. Kaikki esim. tiedämme että lantion käyttö on ydinasemassa selkäkipuihin liittyen, ja tekemällä jotain lantiota aktivoivaa liikettä päivän mittaan voimme “neutraloida” vaaroja suhteellisen tehokkaasti.

Miksi sitten emme tee mitään? Miksi erilaiset kampanjat saavat aikaan vain lyhytaikaista muutosta? Miksi yhä istuminen on normi ja liikkuminen työpäivän aikana on jotain poikkeavaa?

Mielestäni kulttuurissamme istumista pidetään jotenkin arvokkuuden merkkinä, ja raajojen liike on jotain sellaista, joka pitäisi jättää Liikuntapaikkoihin. Tämä näkyy siinä että kun vaikka vetää tiimillensä jossain yleisessä tilassa taukojumppaa, muut katsovat ihmeissään kuin jotain friikkisirkusta. Jos ottaa keppijumpan esille palaverissa, tai edes taukojumpan niin saa pari naurahdusta ja ehkä hyminää mutta varsinaisesti liikettä ei. Vedin aikaisemmassa työssä jonkin aikaa taukojumppia, ja porukka tykkäsi, siis sellaisia helppoja juttuja, joita jokainen voi itsekseen tehdä. Kun lopetin, lopettivat muutkin kun ei ollut enää vetäjää.

Liike koetaan siis joksikin täysin Vakavasta Työstä erilliseksi asiaksi, joka on jotenkin epäilyttävän kepeätä toimintaa, joten sitä ei kehdata tehdä. Sosiaalinen paine istumiseen ja paikallaan olemiseen on liian suuri, että sen pystyisi murtamaan kuin pieni osa jo aktiiviliikkujia. Mitä voisimme tehdä?

Jos halutaan että tilanne muuttuu, mielestäni ns. arvovaltaisten henkilöiden pitäisi laittaa itsensä likoon ja ottaa asiakseen muuttaa koko istumiseen perustuva systeemimme. Ei riitä enää että pidetään virkistyspäiviä tai tilataan joku vähän liikuttamaan kerran vuodessa vaan arki pitää muuttaa. Tähän mennessä olemme panostaneet istumisen mukavuuteen ja ergonomiaan, nyt pitäisi siirtää fokus siihen että vähintään tunnin välein olisi noustava ylös ja liikutettava itseämme.

http://rubiikki.fi/stop-istumiselle/

Lisää aiheesta: Toimistosoturin akilleen kantapäät (huom! vanha teksti)

http://marksgs.wordpress.com/2009/02/15/toimistosoturin-akilleen-kantapaat/

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s