Brändi vai polttomerkki? #henkilöbrändi #bloggaus #brändäys

Bloggauksesta ja itsensä brändäämisestä sekalaista pohdintaa, ota kantaa jos asia kiinnostaa. Tavoite on haastaa brändäystä ja bloggausta ilmiönä.

Onko niin, että nykyiset teesit siitä, miten jokaisen pitäisi brändätä itsestään oman alansa mielipidevaikuttaja bloggaamalla ja olemalla aktiivinen somessa, ovat loppujen lopuksi vain sosiaalistamista jonkinlaiseen uuteen ekstroverttiin tapaan toimia? Ketä se palvelee? Kun luen, yhä uudelleen ja uudelleen, samat  neuvot blogien pitämisestä, ihmettelen että mitä arvoa niistä oikeasti on ihmisille.

Siis nämä:

  • luo itsestäsi brändi
  • pidä blogia, jossa jaat mielenkiintoista sisältöä kohderyhmällesi
  • kerää itsellesi seuraajien yhteisö
  • kerro työstäsi blogissa siten että siitä on muille hyötyä ja että se on kiinnostavaa

Ihan jees. Jos siis ihminen on yrittäjä tai joku sellainen, jonka tarpeita palvelee että hänet tunnistetaan yksilönä, kuten kirjailija. Mutta töissä ollaan yksilösuoritusten lisäksi usein ryhmien, parvien, tiimien tai muiden systeemien jäseniä. Ns. osa joukkuetta. Onko kaikkien oikeasti tarpeellista kerätä joku seuraajien lauma, jolle heitellä sitten juttuja? Minkälainen maailma olisi, jos jokaisella oikeasti olisi oma brändi, ja seuraajien yhteisö? Eikö silloin kaikkien aika menisi sen oman brändin kehittämiseen, siten että seuraaminen olisi korkeintaan sitä että käy mainostamassa itseään? Kuka sitten olisi ns. aito seuraaja?

Brändäyksen yksi puoli on sekin, että se on nykyisessä tietovirtojen  maailmassa jatkuva sijoitus, ajallisesti ja ajatuksellisesti. Ei riitä että bloggaa kerran, tai pari kuukautta, vaan toiminnan pitäisi olla jatkuvaa ja kehittyvää, jotta edes teoriassa joku jaksaisi seurata sitä. Jokainen voi siis kyllä perustaa tavallaan sen oman pienen mediatoimiston, jossa tuottaa sitä oman brändin sisältöä omalle kohderyhmälleen, mutta onko materiaalia niin paljon että siihen tulee sitouduttua. Onko parempi että on vain hyvä CV LinkedIn:ssä, kuin pari jotain joskus into piukeana aloitettua blogia, jotka on sittemmin hylätty ja joiden mielipiteet vaikuttavat näin parin vuoden päästä katseltuna itsestäkin naiiveilta? Mitä brändille silloin tapahtuu, jos siitä ei jatkuvasti huolehdi?

Vielä yksi asia on leimautuminen blogin kautta. Esim. olen vuosia kirjoittanut kahvakuulaurheiluaiheista blogia, jonka lopetin tuossa jonkin aikaa sitten. Olen monien mielessä “se kahvakuulatyyppi” vaikka moni muukin asia kiinnostaa ja vaikka esim. työssäni teen ihan eri asioita. Toki, onhan minulla blogi työnäytteenä siitä että osaan viestiä tekstillä, kaavioilla, kuvilla ja videoillakin ja se on ihan hyvä juttu.  Ja yksinkertaisen ilmiön kautta voi toki tutkia muitakin asioita, kahvakuulakulttuuri muistuttaa monia muita periaatteen tasolla vaikka detailit ovat erilaisia.

En kuitenkaan vastusta bloggaamista tai brändäystäkään sinänsä. Olen kuitenkin sitä mieltä että kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta kuin mitä jotkut amerikkalaistyyliset ohjelistat antavat ymmärtää. Ehkä olisi hyvä miettiä esim.

  • paljonko aikaa haluaa käyttää päivittäin, viikottain ja kuukausittain ja kuinka monta vuotta on valmis panostamaan
  • mitä sanottavaa omasta aiheesta on sellaista, josta on jollekin muulle hyötyä tai joka kehittää sitä aihetta jotenkin (en esim. näe että blogi täynnä omakuvia ja ihan vaan itsen miettimistä on välttämättä mikään etu vaikka nyt työmarkkinoilla, vaikka se voikin olla yksilölle hyväksi kirjoittaa niitä tekstejä)
  • mikä oikeasti on oma tavoite? seuraajien kerääminen jotta saisi huomiota? bisneksen kasvattaminen? itseilmaisu? brändin rakentaminen työnhakua varten? jonkun asian kehittäminen ja miettiminen? ns. arvon tuottaminen jollekin muulle, ja jos niin kenelle? henkireikä? (kaikki sinänsä tärkeitä tavoitteita mutta mikä on se oma)
Advertisements

16 thoughts on “Brändi vai polttomerkki? #henkilöbrändi #bloggaus #brändäys

  1. Kiitos Marko! Hyvin kiteytetty! Olen miettinyt pari päivää ihan samoja asioita.

    Jos ajattelen omaa alkuaikojen bloggaamista, niin siinä oli pointtina sanoa omat ajatuksensa ääneen jollekulle muulle.

    Jossain tutkimuksessa huomattiin että ihminen saa mielihyvää siitä että puhuu itsestään. Väitän että bloggaaminen omasta elämästä voi tuottaa samanlaista nautintoa, kun kirjoittaessaan voi kuvitella että joku muu “kuuntelee” eli lukee. Siitä riippumatta kuinka moni niin oikeasti tekee.

    Pitkään netissä pyörineenä olen myös sitä mieltä, että myös anonyymille avautumiselle on oma paikkansa. Olen nauttinut blogeista joissa esim syöpäsairaan hoitaja tai yllättäen raskaaksi tullut “toinen nainen” kertoo elämästään salanimellä.

    Jos joutuu miettimään brändiään (niin kuin minä), joutuu lähes väistämättä sensuroimaan itseään ja miettimään mitä puolia elämästään näyttää.

    Tästä seuraa ilmiönä kiiltokuvamaiset muoti- ja designblogit, joiden lukijat alkavat olettaa että kirjoittajien elämä on paljon hienompaa ja ongelmattomampaa kuin heillä, vaikka todellisuudessa siihen saattaa kuulua yhtä paljon epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä ja tavallista arkea.

    Toisin sanoen tällainen brändäysajattelu ja vaatimus omalla nimellä esiintymisestä johtaa äkkiä taas pintapuolisempaan kanssakäymiseen ja todellisten tunteiden ja kokemusten salaamiseen.

    Some kun ei ole koululaisten salaa toisilleen lähettämiä lappuja vaan liitutaulu johon kirjoitetut viestit ovat kaikkien nähtävillä.

    1. Kiitos kommentista! Hyvä pointti tuo nimettömyys eri tilanteissa, voi olla hyvinkin tarpeellista.

      Uskon että se oma keksitty tai aitokin brändi ohjaa tekemistä tiettyyn suuntaan. Vaikka sitä ei tiedosta, alkaa ajan myötä kirjoittamaan kuten olettaa että omat lukijat odottavat kirjoittavan. Se voi olla joku hyvä juttu tai todella rajoittava, varmaan riippuu tapauksesta. Jos sitä ei aina välillä tarkastele kriittisesti, voisiko käydä niin että tavallaan elää kaksoiselämää, jossa blogi on se Dorian Grayn muotokuva yms?

      Ja jos on tosiaan kiiltokuvamainen mielikuva, niin missä se ihminen sitten on? Ihmiset myös vetävät kaikenlaisia johtopäätöksiä, esim. kun kirjoitin paljon treenistä, moni sanoi että miten sä jaksat treenata noin paljon, vaikka en koskaan ole treenannut mitenkään ihan hirveästi 🙂

      Sekin on kiinnostavaa että missä vaiheessa kannattaa lopettaa bloggaus / brändäys? Jos blogin ainoa tavoite on saada työpaikka, mitä sitten kun sen saa?

      Varmaan totta tuo mielihyväpuoli, ja sitä ei voi väheksyä. Ei tarvitse olla ulkoisia tavoitteita jos tuo toteutuu ja jos se palvelee.

      1. Kyllähän se vähän niin on, että somessa ihminen esiintyy itsenään, tai sitten juuri noissa anonyymit blogeissa erilaisin motiivein. Autenttisuus on ihan ydinjuttu. Tärkeää on toki miettiä, mistä asioista kirjoittaa.

        Sosiaalisen median oma brändihän on yhtä pitkä kuin elämäkin (ellei sitten tee tietoista päätöstä vetäytyä pois). Sen suunta voi kuitenkin vaihdella paljonkin, uusia teemoja voisi verrata tuotekehitykseen ja tuotteen elinkaareen. Itselleni tuli ihan totaalinen leipiintyminen kirjoittamiseen jossain vaiheessa – silloin on hyvä joko lopettaa tai pitää taukoa.

        Toisaalta voisi olla hyvä perustaa blogi juuri siinä ajassa kiinnostavalla asialle. Sen voi sitten aikanaan lopettaa tai linkittää vaikka johonkin toiseen blogiin. Samalla blogialusta auttaa löytämään uusia tuttavuuksia juuri kyseisen teeman ympärille.

  2. Olipa hieno ja mielenkiintoinen kirjoitus. Laittaa monen varmasti miettimään.

    Oma bloggaukseni on edelleen ns. henkireikäni, jonka aloitin elämäntilanteessa, jossa oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa. Sellaisena se on toiminut hyvin.

  3. Hienosti jälleen asian, bloggaamisen ytimessä!

    Kovin kiillotettu, amerikkalainen brändääminen saattaa karkottaa suomalaisia.
    Seurailen hyvin erilaisia blogeja ja parasta on, kun bloggaajan oma ääni/näkemys kuultaa ajatuksista ja kuvista. Välillä lähtee joku kohu somesta esim fb- jakoina. Keskustelu alkaa silloin pian tympimään, ei jaksa kiinnostua ja hyvätkin kirjoitukset jäävät lukematta, huomaamatta.

    Oman ääneni ja näkemykseni tuominen taitaa olla aika varovaista ja sovittelevaa, ennemminkin päiväkirjamaista pähkäilyä ja vuodenkierron mukaan kuvien tallentamista WP:n pilveen. Aika muuttaa sisältöä ja toivottavasti minuakin.

  4. Hyvää pohdintaa, ja kiitos Marko uuden blogin avaamisesta. No Name Yet on hyvä idea, antaa otsikon syntyä ajallaan.

    Tuo kuvaamasi brändisapluuna on itseänikin mietityttänyt ja erityisesti se, että niin paljon puhutaan minä-minä-mää-mää kieltä. Lisa Sasevich kiteytti eräässä teleseminaarissa asian hyvin: “It’s not about you, it’s about them”.

    Miksi puhutaan niin paljon itsestä eikä kannusteta käsittelemään yhdessä asioita, jotka kiinnostavat tai määrittelemään ongelmia, joiden ratkaisemiseen haluaisi vaikuttaa yhdessä uusien tuttavuuksien kanssa? Entä miksi puhutaan seuraajista eikä vaikkapa suhdetoiminnasta tai verkostojen rakentamisesta? Eihän brändi enää yksisuuntaista viestintää ole, vai mitä siitä ajattelette?

    1. Kyllä, jos pitää saada joku asia aikaiseksi, silloin kiinnostaa ketkä ovat valmiit satsaamaan siihen yhdessä, ei niinkään näiden yksittäisten ihmisten omat yhteisöt yms. Ehkä me ollaan vaan hieman liikaa liukumassa totaaliseen yksilöllisyyteen, pois vanhan ajan ahdistavasta ryhmään pakotetusta toiminnasta? Ehkä kuitenkin siinä välimaastossa olisi parempi? Mitä minä voin yksilöllisellä panoksellani tuoda johonkin yhteiseen pöytään? Eikä niin että miten minä voin saada tästäkin projektista parhaat merkinnät omaan brändiini, jotta voin sitten sännätä nopeasti muualle? 🙂

  5. Brändi on minulle tapa toimia ja ajatella. Aivan samoin kuin vaikkapa SoMe tai palvelumuotoilu. Siksi se/ne ei taivu helposti yksittäisiksi ohjeiksi, metodeiksi tai välineiksi. Vaikka juuri näitä kahvoja kaivataan.

    Kyllä. Elämme aikaa jossa oman persoonan (brändin) esille tuonti on enemmän hyve kuin pahe. Varsinkin jos sen tekee tyylikkäästi.

    Kyllä. Meillä on tarve kuulua yhteisöön, parveen, joukkoon. Vaikka hengaamalla verkossa ja saamalla peukut ja RT:t. Jokaisella on pohjimmainen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja kannustetuksi.

    Ei. Amerikkalainen ylihehkuttava, ylisanoittava, yliystävällinen ja ylimyyvä tyyli ei sovi suomalaiseen melankoliaan.

    Blogi on ajatuksen, teon muistiinmerkintä Se on vain pidempi versio tweetistä, FB-postauksesta tai vaikkapa perinteisestä kirjeestä. Blogin digijalanjälki on parempi kuin edellisten varsinkin niille jotka tykkäävät mittaamisesta ja arkistoinnista.

    En tiedä mitä Marko prosessoit pohjimmiltasi, mutta päätän tämän näytölleajatteluni vuosien takaiseen pohdintaani markkinointiviestinnästä:

    Sielu on yrityksen/ihmisen kantava voima (se miten hän pohjimmiltaan toimii ja tekee). Imago on se kuva jonka yritys/ihminen haluaa itsestään antaan. Maine on se joka yrityksestä/ihmisestä kylillä leviää kun nimi mainitaan. Menestyäkseen (brändinä) nuo kaikki kolme pitäisi olla tasapainossa ja uskottavia.

    Inspiroivaa syksyä!

    1. Kiitös! Pohdiskelen että miten voisin tehdä blogilla jotain hyödyllistä, sekä itselleni että muille. Tykkään tästä monia eri asioita mahdollistavasta alustasta, nopeasta julkaisusta, siitä että jokaisella voi olla oma ääni ja siitä että yllättävältäkin taholta voi tulla kommentteja.

      Hyvä tuo tiivistys lopussa, siitä näkee että kyseessä ei ole mikään simppeli tai mustavalkoinen asia.

  6. Olen miettinyt samoja asioita, kuten luullakseni moni muukin. Viime viikolla liiketalouden some-kurssilla vieraillessani yksi opiskelijoiden kysymyksistä oli, että pitäisikö kaikkien olla somessa joka puolella näkymässä ja brändäämässä itseään.

    Vastasin jotenkin niin, että riippuu persoonasta, toimialasta ja henkilökohtaisista tavoitteista yms. Se jäi ehkä painottamatta, että yleisimmät välineet olisi nykyään kuitenkin hyvä tuntea (kuten vaikka toimisto-ohjelmistot), vaikkei niitä aktiivisesti hyödyntäisikään henkilökohtaisessa elämässä.

    1. Hyvä pointti, olisi tärkeää ymmärtää miten nämä toimivat, jotta voi hyödyntää tavoitteellisesti (tai olla hyödyntämättä). Pääasia että valinta perustuisi tietoon eikä ennakkoluuloihin, esim. että “se bloggaaminen on vain muotifriikkien toimintaa” jne 🙂

  7. Erinomainen kirjoitus ja juurikin samoja asioita olen pohtinut lähiaikoina. Miten brändätä itsensä työnhakua varten, blogata vai ei ja mitä tapahtuu mahdollisen työnsaannin jälkeen?

    1. Aivan, joissain hommissa voisi ehkä työstäkin jatkaa kirjoittamista, joissain voi tulla joku vaitiolovelvoite vastaan yms. Silloin toki ehkä voi jatkaa jollain yleisellä tasolla jos haluaa?

  8. Heli, hyvä pointti tämä: “Toisaalta voisi olla hyvä perustaa blogi juuri siinä ajassa kiinnostavalla asialle. Sen voi sitten aikanaan lopettaa tai linkittää vaikka johonkin toiseen blogiin. Samalla blogialusta auttaa löytämään uusia tuttavuuksia juuri kyseisen teeman ympärille.”

    Voi tosiaan olla monipuolinen ja monimuotoinen ihan vapaasti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s